Neulerintamalla on pitkään näyttänyt tältä…
Olen aloittanut, purkanut, jättänyt kesken ja haudannut lankakerien alle. Haaveissa siintää jos jonkinmoista työtä, mutta aika ja taidot eivät meinaa antaa periksi. Suunnittelu, lankakerien hiplaaminen ja ohjeiden ihastelu käy jo melkein työstä, niin että työ ei itsessään koskaan materialisoidu olevaiseksi. Jonkinsortin paha neulekarma on iskenyt minuun. Teen ja säädän. Lopputulos on rumilusmainen tai keskeneräinen tai – kuten tällä hetkellä monen työn kanssa – melkein aloitettu.
Nämä yksittäiset asusteet saavat nyt luvan löytää toisistaan kaverit. Harmaa hartianlämmitin ja ranteenlämmittäjät ovat valmistuneet joskus viime talven ja kevään aikana. Säärystimet ja silkkivillainen valkoinen huivi ovat heinäkuisen Fiskarsin matkan innoittamia. Tiedän erään vanhemman rouvan, jolle näistä saattais olla. Mutta kehtaako tai ilkeekö tällaisia silppusia antaa? Ja mikä olennaisinta: valmistuukohan Sivillainen Omppu-huivi lain? Olen vähintäänkin kyllästynyt kuvioon eikä tulos ole niin sievä tuolla langalla ja puikoilla, kun odotin.
Kaiken keskeneräisen keskellä mulla on ihan kauhea hinku saada jotain valmiiksikin. Novitan syksyn uutuuslanka houkutteli ja niinpä otin tyttöä niskasta kiinni ja päätin tehdä ihanan pehmoisesta langasta jotain vain ja ainoastaan itselleni. Perustumput on jo olleet testiajossa, mutta pitänee odottaa talven pakkasia – lanka kun on ehtaa villaa. Yleensä olen neuroottinen siitä, että värit menevät tasan, mutta tällä kertaa päästin sisäisen hippini vapaaksi ja neuloin sitä väriä, mitä kerästä oli seuraavaksi tulossa. Neuroottisuuteni kohdistuu näiden lapasten suhteen epätasaiseen käsialaan. Ensimmäistä tumppua kutoessa olin juuri tehnyt isoilla puikoilla löysähköä neuletta. Tulos: löysä käsiala. Toisen tumpun kohdalla tsemppasin. Tulos: liian tiukka käsiala resorissa. Miten se muka joillain pysyy aina samanlaisena? Häh, ei mun käsissä ole mitään hienosäätöä! Pettymyksekseni myös langassa oli novitamaiseen tapaan solmuja. Näihin lapasiin osui onneksi vain yksi :)
Ehta piskuinen tarveneule oli myös Odessa-pipa itselle puuvillasta – nämä etelän syksyt kun ovat kuiteskin aika lämpöisiä. Jotain tuubaa tässäkin kävi, sillä resori lörpöttää ja päälaelta kiristää. Laitoin aluksi narumaisen kumpparin pipan helmaan, mutta kun töihin päästessäni huomasin otsalla rannun, totesin että antaa olla. Ei vaan pidä tehdä kärrynpyöriä tää lätsä päässä. Kokomustissani laitoin pipaan vielä Hohteeni. Työkaveri piruili, että oon niin lyhyt, että pitää heijastintakin pitää päässä ;)
Noh, muissa neuleuutisissa: olen auttanut pukkia. Pukki lienee vähän sekoileva tänä vuonna, mutta lahjoja on jo kiva pahvilaatikollinen kaapin päällä. Julkaisemme kuvatodisteita ehkä ensi vuonna.
Joillekin viimevuotisen neulemanian sadoille ei ole vuoden aikana käynyt hyvin. Mukavasta Rowanin felted tweedistä tehty Haruha sai purkutuomion. Kun en mä vaan pidä pitkulaisia kapeita kaulaliinoja. Enkä keksinyt kuka huivista ois voinut ilahtua. Ja sitäpaitsi mallilla oli taipumuksena kurtistua kasaan pitsineuleen kohdalta. Eilisen vähemmän mairittelevan juhlan jälkeisen kunnon aikana onnistuin sohvalla maatessani purkaa ystävällisen pikkukissan avustuksella koko huivin (lausehirviä!). Ajattelin olla reipas ja vielä huuhtaista nuudelimaisen vyyhden ennen kuin laitan sen uusiokäyttöön. Taannoin neuloin suoraan purettua lankaa ja jälki ei ollut nätti.
Lopuksi täytyy sanoa, että ei kaikki ihan mönkään ole mennyt (kopkop). Novitan tehtaanmyymälän ihku ja edukas mohair taipunee Novitan oman ohjeen mukaan leveäksi pitsihuiviksi. Kolmasosa takana. Jos muistan ostaa lisää lankaa, saanen itselleni kaiken joulupukkeiluneulomisen jälkeen pipon ja lapasten kaverin. Tai vaikka pikkumustan kaverin :)
Söpöysvaroitus!
Viimeisenä kevennyksenä ihan ystäväiseni, jonka mielestä neulominen, ompelu, langat, neulat ja sakset ovat vaan vastustamattomia. Pikkukissa osaa auttaa hyökkäilemällä käsityövälineiden perään, plötsähtämällä ohjeen päälle ja kellistymällä keskeneräisen neuleen päälle. Ensimmäisessa kuvauksessa kissa on varma, että sen takalistoa kuvataan ja tuumi, että ojennettu käsi on vain sitä varten, että sen ali pusketaan silitysten toivossa. Tulos on silitysten mukainen.
