Vihreä keidas

Tämä kesä on ollut yhtä hikinen kuin edellinenkin. Oikeastaan Hesarin mukaan tämä kesä on ollut kuumin reiluun 20 vuoteen. Kun on kerran alkanut hikoilla se ei lakkaa. Jopa minä, vilukissa, olen ollut nihkeä ja tuskastunut tähän kuumankosteaan painostavuuteen toisinaan. Siirsin kotitoimiston pardelle.

 

Rosmariini. Alkoi kasvattaa uutta, kun tarjoilin sille substralia.

En koskaan kyllästy ruohosipuliin. Ruisleipää, voita, juustoa, ruohosipulia. Ehkä tomaattia. Mummolla sai aina kesäisin sellaisia leipiä.

Vasemmalla laventelipuu, jonka juuressa on maustemeiramia. Keskellä parvekkeen kesäasukas, oikealla pyykit.

Kissaa ei saa rautakangellakaan pois parvekkeelta kesäisin. Se vihaa ulkoilua, mutta rakastaa lasitettua parveketta. Parvekkeen verhot on soinnutettu kesäasukkaan silmien väriin. Parvekkeen ainoa löhötuoli on kesäasukkaan omakseen merkkaama.

Mulla on toisinaan ikävä vanhan asunnon parvekkeen maisemia. Puita, nurmea, kalliota ja grillipaikkaa. Nyt meillä näkyy vain huputettu Nordean konttori ja asfaltoitu katu. Vihreä pitää luoda itse. Kaupungin parhaita puolia ovat ne pienet hiljaisuuden keitaat. Topelian sisäpiha. Käenkujan seutu. Torkkelin puistikot. Keskuspuisto. Tokoin ranta. Ja kaikki ne pienet lämpäreet, joilla ei ole nimeä. Tätä kaupunkia en soisi rakennettavan tukkoon. Mutta mulle riittää ne pienet keitaat ja hetket. En vaihtaisi kokopäiväkeidasta yli tunnin työmatkaan. Aika on rahaa. Ja lepoa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s