Kun ei mun päässä nyt muuta ole.

Lasi miehen viskiä, ärsyttävän ripeää kansanmusaa. Jospa alkaisi sormet laulaa näppiksellä. Harkitse jumppapalloa tuolin sijalle. Tai vähintään tän päivän cittarin mainoksessa mainostettua satulatuolia. ”Halituli vittujoo”.  60 sivua. Kipeää tekee.

Mainokset

Suokki

 

 

Suomenlinnan kesäteatterin Ronja Ryövärintytär oli hyvä. Itkeätirautin lopussa. Ja vähän keskelläkin. Takalisto oli aivan puuduksissa, sillä katsomon tuoleja ei oltu suunniteltu kestämään nojaamista. Ja hellepäivä täysin katetussa katsomossa kävi hotjoogasta. Edessä istuva vanhempi setä haisi varmasti samalta kuin Kalju-Pietu välteltyään Loviisan kylpyä kuukausitolkulla. Mutta näytelmä oli hyvä.

Kesäloma

Yöllinen autoilu maakunnassa, kesähäät, ulkoilua Helsingissä, spontaaneita kaverikohtaamisia, lämpimiä kesäöitä, aamupuuroa Hakaniemen torilla, ulkona syömistä kuin turisti, Bravuria, Vapiano, Virgin Oil, viininmaistelukerhon ensikokoontuminen, raparperipiirakkaa, mansikoita, kotimaisia tomaatteja, puistoja, Alppipuisto, rusketusraidat. Mutta myös säilöntäoperaation jälkeen hajonnut pakastin ja ressiä tekemättömistä hommista ja huolta ihmisistä, joiden puolesta voin vain toivoa parasta.

Midsommar i Stockholm

 

Mentiin ulkoilmamuseoon. Nähtiin eläimiä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Viime yönä luin Andreï Makinen Tuntemattoman miehen elämän. Ensimmäinen luku ei valloittanut. Loppua kohden en voinut jättää kesken. Runolliskirjallisesta kikkailusta en silti tykännyt.

Muussa elämässä: Eniten vituttaa kaikki.

Kesä

Kesä on täällä. Kuin varkain.

Sain korjattua fillarin ja ostettua etukorin laukulle. Parvekkeella on vehreää ja yrttistä.

Kissakin nauttii häpeilemättä ruohosipulista. Juhannukseksi lähdetään Tukholmaan. Kesäloma alkaa heinäkuussa. En oikeastaan haluaisi ajatella.

Tänään täällä

Töissä värittämistä, skannaamista, muovikaalin etsintää. Kopiointia, palavereita, toistuvuutta.

Kotona keskeneräistä pyykkiä, gradua, lehdenluentaa.

Viime viikonloppuna kamerunilaista, beniniläistä, kurdilaista ruokaa ja somalialaista ja turkkilaista kahvia, korjattu fillari ja ihania parvekevihreitä.

Tänään talkootyöpäivä saaristossa ja ihan kiva ilta vuosia täyttävän miehen kanssa kotona.

 

Niitänäitä

Koetan lauantai-illan ratoksi ottaa tolkkua Hobsbawmin Nationalismista (1989-1992-1994). Pohdin ja luen ja mietin, miksi kirja tuntuu siltä kuin kuuntelisi brittisetää luennoimassa sekalaisia anekdootteja sherry-lasi kädessään. Kunnes luen esipuheen, jossa kerrotaan, että kirja on koottu luennoista. Jaahas. Vika, uudispainokseen 1990-luvun alussa kirjoitettu kappale kruunaa kuitenkin teoksen. Jotenkin ällistävän osuvaa analyysiä.

”Jokainen valtio on nykyään virallisesti ’kansakunta’. Kaikenlainen poliittinen kiihotus suuntautuu yleensä ulkomaalaisia vastaan, ja käytännöllisesti katsoen kaikki valtiot yrittävät pitää heidät poissa”

”Kansakunnasta tulee päinvastoin historiaa sellaisessa maailmassa, jota ei enää voida sulkea entiseen tapaan poliittisesti, taloudellisesti, kulttuurisesti tai edes kielellisesti määriteltyjen ’kansakuntien ja ’kansallisvaltioiden’ rajojen sisään. – – – Mutta kansakunnan käsitettä pienempi kokonaisuus, vaikka se pukeutuisikin jonkinlaiseen  mininationalismiin, heijastaa sekin vanhan kansallisvaltion rappiota toimivana kokonaisuutena. Historiankirjoitus tullee näkemään ’kansallisvaltiot’ ja ’kansakunnat’ tai etniset/kielelliset ryhmät merkitykseltään vähentyvinä tekijöinä, jotka voivat sulautua tai sopeutua uuteen ylikansalliseen maailmanjärjestykseen, kuten myös vastustaa sen aiheuttamia muutospaineita.”

”Mielestäni ’kanskunta’ ja ’nationalismi’ eivät siis enää ole päteviä käsitteitä kuvaamaan, saati analysoimaan, poliittisia yksikköjä, tai edes niitä tunteita, joita näillä sanoilla kuvailtiin. On mahdollista, että esimerkiksi englantilaisena, irlantilaisena tai juutalaisena oleminen – – – on vain yksi tapa muiden joukossa, joilla ihmiset määrittelevät identiteettinsä kulloisenkin tarpeen mukaan. On järjetöntä väittää, että se päivä olisi jo lähellä. Kuitenkin sitä voidaan toivoakseni ainakin odottaa. – – – Kuten Hegel sanoi, viisauden tuova Minervan pöllö nousee siivilleen iltahämärässä. On hyvä merkki, että se nyt kiertelee kansakuntien ja nationalismin yllä.”

Viime aikoina lehden lukemisesta ja ratikassa istumisesta on tullut vaan paha mieli. Liityn kohta avoanoppini kerhoon päivittelemään nykymenoa. Enkä edes tarkoita persuja, vaan sitä ällistävää empatian ja perspektiivin puutetta ja itsekeskeisyyttä ja lyhytnäköisyyttä ja kostonhimoa.